Muut

SunUra Oy

SunUra Oy on yrityksille, julkiselle sektorille sekä muille työllistämistoimijoille henkilöstö- ja työllistämispalveluja tarjoava yritys. Olemme vahva toimija välityömarkkinakentässä ja haastavassa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisessä. Lisäksi teemme työllistämiseen liittyviä yrityskartoituksia ja kohdennettuja soittoja eri ELY-keskusalueilla Suomessa. Toimistomme sijaitsevat Tampereella, Hämeenlinnassa, Forssassa, Lahdessa ja Jyväskylässä. Missionamme on olla yhteiskuntavastuullinen ja tuloksekas työllisyyspalvelujen tuottaja.

Toimipaikka

Helsinki

Perustettu

2013

Yrityksen perustamisvuosi.

Työntekijöitä Suomessa

73

Yrityksen keskimääräinen henkilökunnan määrä vuonna 2021.

Työntekijöitä yhteensä

73

Yrityksen keskimääräinen henkilökunnan määrä yhteensä Suomessa ja ulkomailla vuonna 2021.

Liikevaihto Suomessa

3,4M

Yrityksen liikevaihto yhteensä Suomessa vuonna 2021.

Liikevaihto yhteensä

3,4M

Yrityksen liikevaihto yhteensä Suomessa ja ulkomailla vuonna 2021.

Investoinnit

50t

Yrityksen tekemien investointien määrä (€) yhteensä vuonna 2021.

Tutkimus ja kehitys

20t

Yrityksen tekemien tutkimus-, kehitys- ja innovaatio­panostusten määrä (€) yhteensä vuonna 2021.

Koulutus

1,98M

Yrityksen henkilöstön koulutukseen tekemien panostusten määrä (€) yhteensä vuonna 2021.

Miten yritys tekee hyvää?

SunUra Oy on yhteiskunnallinen yritys. Autamme haastavassa työmarkkinatilanteessa olevia työnhakijoita (esim. pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä, maahanmuuttajataustaisia) työllistymään, kouluttautumaan ja ryhtymään yrittäjiksi. Tuomme yhteiskunnalle hyvinvointia ja säästöjä työllistämispalveluidemme kautta. Autamme myös TE-keskuksia ja kuntia tarjoamaan yrityksille ja työnhakija-asiakkaille asiakaslähtöisiä ja asiakkaiden tarpeita hyvin huomioivia palveluita. Lisäksi tarjoamme yrityksille joustavaa ja vastuullista henkilöstövuokrauspalvelua sekä apua rekrytointiin koko Suomen alueella. Ymmärrämme ja huomioimme sekä työnhakijoiden että heitä rekrytoivien yritysten tarpeita. Autamme julkisia ja yksityisiä yrityksiä – esimerkiksi työvoimapulasta kärsivän hoitoalan yrityksiä – löytämään tarvitsemiaan työntekijöitä ja vuokratyöntekijöitä. Henkilöstövuokrauspalvelumme avulla tarjoamme työnantajille mahdollisuuden riskittömästi tutustua työntekijään ja hänen työintoonsa. Meille vastuu tarkoittaa huolehtimista niin asiakkaista kuin omista työntekijöistämme.

Tiedot on kerätty syksyllä 2022.