Elintarviketeollisuus

Saarioinen Oy

Meille Saarioisilla ruoka ja sen tekeminen on parasta ikinä. Toimintamme käynnistyi 1950-luvulla Sahalahden kartanossa, Kangasalla, jolloin lähdimme valmistamaan valmiiksi pakattua arkiruokaa töistä kotiin palaaville suomalaisille. Tänään Saarioinen on perheyritys, joka valmistaa suomalaisten lempiruoat Sahalahdella, Huittisissa ja Valkeakoskella sekä Viron Raplassa 250 miljoonan euron liikevaihdolla ja noin 1 200 saarioislaisen voimin.

Toimipaikka

Tampere

Perustettu

1957

Yrityksen perustamisvuosi.

Työntekijöitä Suomessa

1055

Yrityksen keskimääräinen henkilökunnan määrä vuonna 2021.

Työntekijöitä yhteensä

1225

Yrityksen keskimääräinen henkilökunnan määrä yhteensä Suomessa ja ulkomailla vuonna 2021.

Liikevaihto Suomessa

234M

Yrityksen liikevaihto yhteensä Suomessa vuonna 2021.

Liikevaihto yhteensä

248M

Yrityksen liikevaihto yhteensä Suomessa ja ulkomailla vuonna 2021.

Miten yritys tekee hyvää?

Suomen johtava valmisruokatalo Saarioinen on läsnä suomalaisten arjessa päivittäin. Teemme suomalaisten lempiruoat, jotta jokainen voi keskittyä seuraamaan omaa kutsumustaan. Saarioinen on yksityisessä omistuksessa oleva perheyritys, joka vaikuttaa tuotantopaikkakuntiensa talouteen työllistäjänä ja veronmaksajana. Vastuullinen yritystoiminta on Saarioisten ydintä. Teemme vastuullisia tekoja ympäristön ja ihmisten hyväksi tuotteet ja raaka-aineet edellä. Kotimaisia raaka-aineita käyttämällä pidämme yllä omavaraisuutta ja työllistämme myös alkutuotannossa. Tuotantolaitoksemme ovat merkittäviä työllistäjiä Kangasalla, Huittisissa, Valkeakoskella ja Viron Raplassa. Saarioinen on sponsorointiyhteistyön kautta mukana tukemassa Suomen Olympiakomitean Lasten Liikettä, jonka kautta tuemme lapsiperheiden hyvinvointia ja jokaisen lapsen oikeutta liikkua ja harrastaa.

Tiedot on kerätty syksyllä 2022.